Tukihenkilöt

Vaihto-oppilaan tukihenkilö Student Exchange Finland

Sinulla on aina oma tukihenkilö

Kohdemaassasi sinulla on aina paikallinen tukihenkilö joka auttaa, neuvoo ja tukee sinua koko oleskelusi ajan.  Voit aina kääntyä hänen puoleensa tarvittaessa.

Nämä järjestön edustajat ovat yleensä hieman iäkkäämpiä henkilöitä, jotka ovat haastatelleet perheet heidän kotonaan ja arvioineet heidän sopivuutensa isäntäperheeksi, heillä on myös  hyvät suhteet kouluihin. Tukihenkilöillä on usein omia lapsia ja he tietävät mitä vastuun ottaminen tarkoittaa. Meille on tärkeää kouluttaa tukihenkilömme ja  järjestää heille säännöllisiä tapaamisia, jotta he pääsevät jakamaan kokemuksiaan.

Tukihenkilöt valmentavat isäntäperheen ennen sinun saapumistasi. Tapaamisissa yritetään valmistella perhe kulttuurieroihin: esimerkiksi, että sinä saatat syödä oudosti haarukalla ja veitsellä, tai unohdat joskus sanoa ”please”, ja että olet luultavasti todella väsynyt saapuessasi.

Pian saapumisesi jälkeen tukihenkilösi järjestää sinulle ja muille alueen vaihto-oppilaille valmennustilaisuuden tai leirin, maasta riippuen. Näin sinulla on mahdollisuus tutustua toisiin oppilaisiin. Lisäksi erilaisia tapahtumia järjestetään ympäri vuoden  muiden  vaihto-oppilaiden kanssa.

Tukihenkilösi on yhteydessä sinuun vähintään kerran kuukaudessa ja sinä voit aina soittaa hänelle, jos sinulla on jotain kysyttävää. Useimmat tukihenkilöt ovat itse toimineet isäntäperheinä ja/tai vaihto-oppilaana ja osaavat asettua sinun tilanteeseesi.  He ovat aina tarvittaessa tukenasi ja tietävät hyvin millaista on olla vaihto-oppilaana vieraassa maassa.


Takaisin kotona


Ota yhteyttä