Opiskelu High Schoolissa

  • Vaihto-oppilaaksi Amerikkaan

Opiskelu High Schoolissa  U S A:ssa

USA:ssa koulu aloitetaan vuotta aiemmin kuin meillä ja High School on kolme tai neljä viimeistä vuotta kaksitoistavuotista peruskoulua. Oppilaat ovat keskimäärin 17-vuotiaita, kun he lopettavat koulun.  Oppiaineita on tarjolla paljon, erityisesti kahtena viimeisenä vuonna. Oppilaat voivat valita melko vapaasti eri oppiaineita kun täyttävät tietyt perusvaatimukset. USA:ssa opiskellaan 6-7 ainetta lukukaudessa.  Sinulla voi olla matematiikkaa vuotta vanhempien kanssa ja englantia vuotta nuorempien kanssa. Joskus kurssit jatkuvat koko lukuvuoden, mutta yleensä saat valita uudet kurssit toiselle lukukaudelle. Vaihto-oppilaana High Schoolissa voit opiskella ja kokeilla monia uusia oppiaineita  ja valinnanvaraa riittää.

Vaihto-oppilaana opiskelu High Schoolissa

Opiskelu Amerikkalaisessa highschoolissa vaihto-oppilaana

High Schoolissa opiskelu eroaa monella tapaa koulusta johon olet täällä tottunut. Mutta se juuri tekee koulusta kiinnostavan. Vaihto-oppilaana tulet opiskelemaan sekä pakollisia että valinnaisia aineita. Pakolliset aineet on päätetty etukäteen, mutta niiden jakautuminen voi olla hyvin erilainen, joten on vaikea sanoa mikä on pakollisten ja valinnaisten oppiaineiden määrällinen suhde. Yleensä sinun tulee kuitenkin opiskella Amerikan historiaan ja yhteiskuntaan liittyviä aineita, jonka lisäksi voit opiskella mm. kieliä, matematiikkaa ja koulustasi riippuen esim. draamaa, taideaineita ja urheilua. Oppiaineiden kirjo on laaja ja kannattaa valita aineita joita et voi Suomessa opiskella.

Uusi koulu

Monia epäilyttää muuttaa uuteen paikkaan ja ”aloittaa alusta” tuntematta ketään. Toisten mielestä se taas on mahtavaa. Millaisia ovat uudet ”school mates”? He tuntevat jo toisensa ja ovat varmasti kokeneet paljon yhdessä sekä koulussa että koulun ulkopuolella. Voiko vaihto-oppilaana päästä sisälle tähän joukkoon? Vai tunnenko itseni aina vähän ulkopuoliseksi? Tällaiset ajatukset ovat luonnollisia ja kaikki  vaihto-oppilaat miettivät niitä.  Uusien ystävien saaminen ja uuteen ympäristöön sulautuminen sujuu kuitenkin nopeasti ja onnistuu luultua paremmin. Avain tähän on School Spirit!

Student Exchange Finlandin avulla Amerikkaan

High School Spirit pitää kokea!

Toisin kuin Suomessa, opiskelijat USA:ssa ovat pääsääntöisesti koulunsa faneja ja koulusi värit koristavat joka nurkkaa! Vaihto-oppilaana pääset elämään ja kokemaan ainutlaatuisen amerikkalaisen ”High-School spiritin.”

Sosiaaliset amerikkalaiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita kotimaastasi ja erikoisesta aksentistasi. Jotta vuotesi olisi mahdollisimman onnistunut, ole aktiivinen ja avoin uusille asioille ja ystäville!  Sinulla on hyvät mahdollisuudet solmia suhteita, oppia tuntemaan muita ja saada uusia ystäviä.   Valmentaja ei kuitenkaan voi esimerkiksi tietää, että olet synnynnäinen Runningback tai että sopisit hyvin Cheer leader joukkueeseen jos et itse kerro sitä. Olethan myös itse aloitteellinen ja kiinnostunut tutustumaan muihin!

Miten High Schoolista tulee ”Sinun” High School

Amerikkalainen highschool opintovuosi

Riippumatta siitä mitä opiskelet High Schoolissa USA:ssa tulet huomaamaan, että koulun tarjoaman korkeatasoisen opetuksen lisäksi se on myös tärkeä oppilaiden sosiaalisen elämän keskus. Erityisesti urheilu ja luovat oppiaineet ovat suosittuja.

Urheilu on High Schoolin keskiössä oppilaille, vanhemmille ja ehkä koko kaupungille. Urheilua harrastetaan koulussa ja pyhäpäivinä järjestetään erilaisia urheilutapahtumia. Urheilutapahtumassa voi olla kyse koulun kunniasta. Siksi valmentajat arvostavat kykyjä suuresti. USA:ssa vaihto-oppilaan pitää osallistua sisäänpääsykokeeseen päästäkseen urheilujoukkueeseen. Iltaisin koulu on avoinna teatterille, konserteille, juhlille ja tanssiaisille.

Koulumatkatkoulumatkat vaihto-oppilasvuotena USA:ssa

Yleisimmin menet kouluun koulubussilla. Silloin tutustut nopeasti muihin koululaisiin. Joskus isäntäperhe kuljettaa sinut kouluun. Koulupäivä kestää yleensä kuudesta kahdeksaan tuntia ja alkaa aamulla klo 8-9. Iltapäivällä koulupäivän jälkeen koulubussi vie sinut takaisin kotiin. Jos osallistut koulun jälkeen kerhoihin tai muuhun toimintaan koululla, pääset yleensä myöhäisemmällä bussilla kotiin.

Guidance Teacher opastaa

Jotta saisit hyvän alun koulussa ja kokonaiskuvan opinnoistasi,  on koulussasi Guidance Teacher tai Counselor. Hän auttaa vaihto-oppilaita oppiaineiden ja sopivan tason valinnassa. Hän on aina käytettävissäsi, jos sinulla on ongelmia tai kysyttävää. Keskustele opinto-ohjaajasi kanssa  mitä ja minkä tasoisia kursseja voit valita. Koulu viime kädessä kuitenkin päättää minkä tason kursseilla tuki vaihto-oppilaille USA:ssavoit opiskella. Voit ensin joutua aloittamaan alemmalla tasolla ja puolen vuoden päästä siirtyä ylemmälle tasolle, kun kielitaitosi on parantunut. Jos suunnittelet voivasi saada päästötodistuksen eli High School Diploman, pitää sinun todistaa suorittaneesi Suomessa kursseja, jotka täyttävät USA:n High School tutkinnon vaatimukset.


Urheilu ja vapaa-aika


Ota yhteyttä