Eurooppa

vaihto-oppilaaksi eurooppaan The World of Possibilities 

Vaihto-oppilaaksi EurooppaanViivi Helsingistä, lukuvuosi 2015-2016  Lagnieu, Ranska  

“Pääsääntöisesti vaihto-oppilaskokemus on jotain aivan mahtavaa! Se ei ole mitään juhlaa joka päivä eikä mikään vuoden loma, vaan se on erilaista arkea, erilaisen kulttuurin keskellä, toisella kielellä. Moni lähtee esim. Yhdysvaltoihin kokeakseen sen High School-elämyksen, vaikka osaisivatkin jo englantia hyvin tai jopa sujuvasti, eikä siinä ole mitään väärää, loistava kokemus se on kuitenkin, mutta minulle ensisijaisena syynä oli ranskan kieli. Olin opiskellut seitsemän vuotta enkä kuitenkaan osannut puhua ranskaa, mitä nyt pari hassua lausetta, mutta nyt melkein kuuden kuukauden jälkeen ymmärrän ja puhun lähes sujuvasti, mikä on suuri ero siihen mistä lähdin liikkeelle.

Kokemus on avartanut maailmankuvaani enemmän ja ymmärrän myös kuinka loistava maa Suomi oikeasti on. Kylmistä ja pimeistä aamuista myöhästelevään julkiseen liikenteeseen ja kaikkea muuta mitä Suomesta aina moititaan (tai ei), kaikkea sitä kunnioitan ja ikävöin nyt. Aika ulkomailla kannattaa käyttää hyödyksi ja tehdä niin paljon kuin pystyy, koska sen jälkeen pääsee taas siihen tuttuun ja turvalliseen arkeen.

Jos siis vain löytyy intoa, rohkeutta ja tietysti rahaa, niin suosittelen lämpimästi lähtemään vaihto-oppilaaksi, vaikka edes 3 tai 5 kuukaudeksi, mutta voin sanoa kokemuksesta, että itse en ollut vielä valmis tuolloin palaamaan takaisin Suomeen. Jos jotkut miettivät Suomen lukiota ja kuinka sieltä jää vuoden jälkeen ja kaikki kaverit vaihtuvat ja muuta, niin voi miettiä kuinka hienon kokemuksen kanssa tulee takaisin ja mistä muut jäivät paitsi, koska tätä kokemusta ei helposti korvata.

 Itse olen ollut tyytyväinen ASSEn toimintaan ja tykkään siitä, että Suomessa se ei ole mikään suuren suuri organisaatio. On loistavaa, että pääsin tapaamaan Helin ja Harrietin henk.koht. ennen lähtöä ettei vain sähköpostin välityksellä, niin kuin suuremmissa organisaatioissa”.

Sinua varmasti askarruttaa monet kysymykset ennen kuin päätät lähteä ASSE vaihto-oppilaaksi.

Voit ottaa minuun yhteyttä spostilla  silventola.viivi@gmail.com   ja kerron mielelläni lisää.

Salutations cordiales de France, Viivi

 

Lähde ASSE vaihto-oppilaaksi Eurooppaan

Euroopan eri mailla on ollut maailmanlaajuisesti merkittävä vaikutus kieleen, kulttuuriin ja historiaan.

Eurooppalaisia kouluja arvostetaan suuresti maailmanlaajuisesti, ja eurooppalainen opetus onkin huippuluokkaa. Eurooppalaisissa kouluissa opiskeleminen ja paikallisissa isäntäperheissä asuminen mahdollistaa parhaimman ympäristön uuden kielen oppimiseen. Ennen kuin huomaatkaan, olet oppinut uuden kielen ja tutustunut uuteen kulttuuriin – sen perinteisiin, yhteisöön ja moderniin teknologiaan. Edellä mainitut osa-alueet mahdollistavat sinulle ikimuistoisen vaihto-oppilasvuoden Euroopassa!

Mitään ei voi verrata Länsi-Euroopan antiikin aikaiseen historiaan, muodikkaisiin ja nykyaikaisiin kyliin ja kaupunkeihin! Kävellessäsi kivisillä kaduilla ohittaen vanhoja pubeja ja ihaillen vanhojen rakennuksien arkkitehtuuria, sinusta saattaa hetkellisesti tuntua siltä kuin olisit matkannut ajassa taaksepäin. Kuitenkin jo seuraavan mutkan takana voit törmätä moderneihin kauppoihin, ja putiikkeihin, jotka myyvät tämän hetken kuumimpia tuotteita! Ei ole olemassa parempaa tapaa tutustua Euroopan kulttuuriin ja kieleen kuin hankkimalla kokemuksia vaihto-oppilaana!

Lähde ASSE vaihto-oppilaaksi Ranskaan

Ranskassa tulet huomaaman, että keskusteleminen ajanviettotapana keräävät yhteen ystävät ja perheenjäsenet! Paikalliset tapaavat café:ssa, missä keskustelemisesta tehdään taidetta. Ranskalaiset ovat ylpeitä perinteistään, kielestään ja kulttuuristaan. Maassa asuessasi opit nopeasti arvostamaan illallishetkiä – kärsivällisesti ja hienostuneesti valmistettua ruokaa, jota syödään nauttien-, keskusteluhetkiä, taidetta, musiikkia, elokuvia ja muotia. Samanaikaisesti voit matkustaa TGV:llä, maailman nopeimmalla junalla! Sinulla on mahdollisuus havainnoida teknologian vaikutusta Ranskaan nykypäivään.

Lähde ASSE vaihto-oppilaaksi Espanjaan

Espanjassa koet sen, kuinka tärkeinä perhe – ja ystäväsiteitä pidetään. Saat mahdollisesti nauttia aterioita jokaisen mahdollisen perheenjäsenen kanssa. Tulet elämään kulttuurissa, jossa kahden tunnin pituinen lounastauko ei ole harvinaisuus vaan pikemminkin normaali asia. Tulet myös oppimaan tunnistamaan eri alueiden eroavaisuudet niin tavoissa kuin murteessakin.

Lähde ASSE vaihto-oppilaaksi Portugaliin

Voit myös valita hieman enemmän etelässä sijaitsevan maan – Portugalin. Portugali on charmikas maa, josta löytyy hätkähdyttävän kauniita maisemia, ja historiallisia kyliä. Portugalilaisten lämminsydämisyys ja iloisuus saavat sinut tuntemaan olosi kotoisaksi saman tien.

Lähde ASSE vaihto-oppilaaksi Saksaan

Kokeile saksalaista elämäntapaa Saksassa. Sieltä löytyy sekä charmikkaita historiallisia kaupunkeja että upeita kaupunkeja, esim. Berliini. Saksa tarjoaa sinulle mahdollisuuden tutustua oopperaan, teatteriin, viheralueisiin ja sinisiin järviin.

Lähde ASSE vaihto-oppilaaksi Italiaan

Italia – Rooman Emperiumin synnynpaikka, Koti Vatikaanille ja usealle historiallisesti tärkeälle monumentille. Italiassa asuessasi tulet tutuksi historian, teknologian ja muodin kanssa!